Luovuus on tuskaa,
Tai vähintäänkin asteittaista erakoitumista.
Aina hakemassa uutta suuntaa,
Mutta eihän se kehä koskaan siihen pääty,
Mistä edellinen taivaankappale nimensä sai,
Eikä niitä noin vain nimetä voi.
Tinkiä voi paljosta,
Ja se on sen arvoista,
Tai ainakin helppoa,
Vaikka sanat kuljettavat verta,
Joka ei useimpien huulilla koskaan säily.
Kun sanon, että ymmärrän maailmaa,
Riudun pääkallojen keskellä,
Ja koetan tulkita maailmaa.
Näin ambivalentit käsitykset,
Eivät hetkessä avaudu,
Helvetin tulissa eivät ne ilman ystäviään pala.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti